Info

Kuraloota?

Vanha Kuraloota

Kuraloota on ollut jo vuodesta 2004 asti netin syövereissä vaalinut nettisivuni. Suurimman osan ajasta kuolleena ja hiljaisena. Sivu on vuosien varrella vaihtanut ulkoasua monen monta kertaa, mutta sisältöä siellä ei melkein koskaan ole ollut.

Vuosien varrella nettisivujen teko on jäänyt todella vähäiseksi, vaikka innostusta riittää. Olen aina pitänyt persoonallisista nettisivuista. Tämän takia sivun nimi onkin “Kuraloota”, ja myös sen takia ulkoasu on sarjakuvamaisen piirretty.

Nyt vuoden 2010 alussa on Kuraloota jälleen valmis julkaistavaksi. Tätä versiota tuli työstettyä epäsäännöllisesti viimeiset kahdeksan kuukautta.

Tekijästä

Atte

Elikkäs, olen Rankisen Atte ja asun nykyään Oulussa. Kotoisin olen Vihannista, Alpuasta, Pohjois-Pohjanmaalta.

Tällä hetkellä olen 19-vuotias ensimmäistä vuotta käyvä opiskelija Oulun yliopistossa. Koulutusalani on tietotekniikka teknillisessä tiedekunnassa.

Kiinnostuksen kohteeni verkkomaailmassa on digitaalinen taide ja nettisivujen tuottaminen. Tällä hetkellä olen erittäin innostunut kehittämään taitojani piirtopöydällä sutimisessa, sekä nettisivuja väkerrellessä.

Vapaa-ajalla yritän pitää kiinni kuntosalilla käymisessä, sekä käydä lenkillä ja hiihtämässä. Tykkään myös pelailla ja katsoa leffoja, sekä TV-sarjoja.